“Houston, we’ve had a problem.” Kun suunnitelma petti, alkoi päätöksenteko ja ongelmanratkaisu.
Suunnittelu- ja S&OP-keskusteluissa esitetään usein yksi toive eri sanoin: kunhan löydämme oikean ennusteen, kaikki alkaa toimia. Toive on ymmärrettävä. Ongelma on, että se on väärä ja kallis. Todellinen ongelma on muualla: organisaatio ei ole sopinut etukäteen, mihin varaudutaan ja miten poikkeamiin reagoidaan. Suunnittelun arvo syntyy vasta, kun se ohjaa päätöksiä asiakaslupauksista, kapasiteetista, varastosta ja hankinnasta.
Toinen ongelma näkyy suunnittelupalavereissa. Aika kuluu raporttien lukujen selittämiseen ja täsmäyttämiseen, vaikka se pitäisi käyttää päätöksiin: mitä tehdään, jos kysyntä ylittää tai alittaa suunnitelman ja miten toimitusketjun häiriöihin varaudutaan? Raportti kertoo, mitä tapahtui, ei sitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.
Korona-ajan jälkeen johtoryhmissä ja suunnitteluryhmissä on toistunut kolmas havainto: ennusteet eivät enää toimi kuten ennen.
Havainto pitää paikkansa. Siitä tehdään usein väärä johtopäätös: tarvitsemme paremmat ennusteet. Parempi ennuste ei yksin ratkaise ongelmaa ja täydellisen ennustetarkkuuden tavoittelu voi olla kallis harha-askel. Miten voisi toimia toisin?
Apollo 13:n kuulennolla happisäiliö räjähti yli 300 000 kilometrin päässä Maasta. Alkuperäinen lentosuunnitelma muuttui minuuteissa pelastusoperaatioksi. Houstonin komentohuoneessa ratkaisevaa olivat yhteinen tilannekuva, ongelmanratkaisu, yhteistyö ja kyky tehdä päätöksiä paineessa. Sama pätee S&OP:iin ja päätöksentekoon: ennuste ei aina toteudu, eikä epävarmuutta voi poistaa, mutta siihen voi valmistautua ja sitä voi hallita.
Ennustemoottori ei korvaa ajattelua
Kun ennuste pettää, ensimmäinen reaktio on usein hankkia parempi ennuste: uusi työkalu, algoritmi tai järjestelmä. Ratkaisu houkuttelee, koska hankintapäätöksen voi tehdä nopeasti ja kerralla. Suunnitteluprosessin ongelmien korjaaminen taas on hitaampaa ja vaikeampaa.
Ongelma on, että ennustemoottori ei korvaa ajattelua. Se tuottaa luvun, mutta se ei päätä mitä sen perusteella tehdään, kuka päätöksen tekee tai milloin siihen pitäisi reagoida.
Käytännössä ennuste voi olla olemassa, mutta se ei ohjaa mitään. Tuotannon prioriteetit päätetään erikseen. Varastoparametrit eivät päivity sen mukana ja ostoehdotukset syntyvät vanhoilla toimitusajoilla. Silloin ennuste on raportti, ei ohjaussignaali.
Tällöin työkaluhankinta alkaa helposti näyttämään houkuttelevimmalta ratkaisulta. Se on nopea tapa osoittaa toimintaa ilman, että prosessiin kosketaan. Motiivi ei ole yksin johdolla, koska tekoälyn käyttöönoton paine kohdistuu myös tietohallintoon ja liiketoimintaan, joille hankinta tarjoaa näkyvän vastauksen odotuksiin. Tällöin hanke etenee ja kaikki osapuolet hyötyvät lyhyellä aikavälillä päätöksestä, mutta kukaan ei kysy, mikä prosessissa oikeastaan oli rikki.
Tunnistan houkutuksen itsekin. Ratkaisin kesän golfin puttiongelmat ostamalla uuden putterin, ja uusi maila näyttää ratkaisseen kaiken. Ainakin myyjän näkökulmasta. Ja jos ei ratkaise, ongelma on tietysti väärässä työkalussa, joten ensi kesänä ostan uuden putterin.
Ennusteinvestoinnin tuotto ei synny paremmasta ennustemallista vaan siitä, mihin päätöksiin ennuste on kytketty. Jos yhteys päätöksentekoon puuttuu, tarkempi ennuste ei paranna toimituskykyä eikä vapauta käyttöpääomaa.
Ennusteet eivät lakanneet toimimasta — päätöksenteko jäi jälkeen
Ennustemenetelmät eivät ole huonontuneet. Toimintaympäristö on muuttunut nopeammin kuin yritysten kyky reagoida. Historiadata kuvaa markkinaa, jota ei enää ole. Häiriöt ja viiveet ovat lisääntyneet, ja toimitusaikojen vaihtelu on kasvanut jopa enemmän kuin kysynnän vaihtelu.
Konkreettisin esimerkki liittyy saatavuuteen. Toimittaja ilmoittaa: ”Toimitimme toiselle asiakkaalle, koska tämä teki sitovan tilauksen ensin. Teille emme voi enää toimittaa.” Toimitettavissa oleva määrä ratkaistaan tilaushetkellä, ei ennustetta laadittaessa. Ennuste, jota ei ole muutettu varaukseksi tai sitoumukseksi, ei suojaa kapasiteettia eikä saatavuutta. Available-to-promise-riski, eli riski luvatun saatavuuden menettämisestä, korostuu kun yritykset ulkoistavat yhä suuremman osan toimitusketjustaan.
Tässä on kohta, jonka moni ohittaa. Sama ilmiö toistuu koko ketjussa: toimittaja priorisoi asiakkaan, joka on varmistanut kapasiteetin tai tehnyt sitovan tilauksen, ja oma yritys toimii samalla tavalla omien asiakkaidensa kanssa. Jos kapasiteettia ei varata eikä pelisääntöjä sovita, oma toimituskyky jää jonkun toisen tilausrytmin ja prioriteettien varaan.
Sama rakenne toistuu master datassa ja suunnitteluparametreissa. Väärä tuoterakenne on harvoin yksinäinen virhe, vaan oire laajemmasta ongelmasta, jossa myös ohjausparametrit, toimitusajat ja yksiköt voivat olla pielessä. Yhden virheen korjaaminen ei vielä paranna ohjauskykyä, jos seuraava virhe syntyy samasta lähteestä. Sama pätee ennusteisiin: yksittäinen ennustevirhe voi olla oire, mutta virheelliset lähtötiedot ja parametrit ovat usein sen syy.
Harva organisaatio mittaa aikaa muutoksen havaitsemisesta päätökseen ja päätöksestä toimeenpanoon. Jos aikaväli lasketaan organisaatiossa kuukausina, mutta toimintaympäristö muuttuu päivissä tai viikoissa, ennustetarkkuus on toissijainen mittari.
Ulkoistaminen vähentää usein kustannuksia ja sitoutunutta pääomaa, mutta samalla osa toimituskyvyn hallinnasta siirtyy toimittajalle. Toimituslupaus riippuu silloin myös toimittajan prioriteeteista, kapasiteetista ja tilausrytmistä. Kustannuksia voidaan ulkoistaa, mutta toimituslupausta ei.
Ennustetarkkuudella on katto, jota malli ei ylitä
Ennustetarkkuus on harhaanjohtava mittari ilman kontekstia. Sama luku tarkoittaa eri asiaa sen mukaan, tarkastellaanko yksittäistä tuotetta vai tuoteryhmää, kuinka pitkä ennusteen aikaväli on ja kuinka suuresta myyntivolyymista on kyse. Korkean volyymin tasainen myynti on yleensä paremmin ennustettavissa kuin matalan volyymin, pitkän aikavälin tai kausiluonteinen kysyntä.
Ratkaisevaa on kysynnän hajonta suhteessa keskiarvoon eli vaihtelukerroin. Jos kysyntä vaihtelee yhtä paljon tai enemmän kuin sitä keskimäärin myydään, historiasta ei voi rakentaa luotettavaa ennustemallia ennen kuin kysynnän rakenne, vaihtelun syyt ja poikkeamat on analysoitu erikseen.
Luokittelurajat ovat käytännön sopimuksia, mutta niiden taustalla oleva matemaattinen rajoite on todellinen. Jos kysyntä vaihtelee satunnaisesti keskiarvonsa ympärillä, paras käytettävissä oleva ennuste voi olla keskiarvo. Kun kysyntä vaihtelee yhtä paljon kuin sitä keskimäärin myydään eli vaihtelukerroin on 1,0, ennustetarkkuuden yläraja jää noin 20–30 prosenttiin — kauas 80 prosentista. Tästä seuraa kaksi asiaa, jotka kannattaa tarkistaa ennen seuraavaa kehityshanketta.
Ensinnäkin tavoite "nostetaan ennustetarkkuus 85 prosenttiin" voi olla korkean vaihtelun nimikkeillä käytännössä mahdoton. Ennen tavoitteen asettamista on tarkistettava kysynnän vaihtelu, aggregaatio eli tarkastelutaso, ennusteen aikaväli ja käytetty mittari. Muuten siihen käytetty raha on turhaan pois liiketoiminnasta.
Toiseksi tarkkuusluku on merkityksetön ilman aggregaatiotasoa. Kun kahtakymmentä itsenäistä nimikettä tarkastellaan yhdessä, kysyntä näyttää huomattavasti ennustettavammalta, vaikka yksikään operatiivinen päätös ei olisi parantunut. Raportoitu ennustetarkkuus voi siis nousta pelkästään tarkastelutasoa vaihtamalla, jopa ilman, että tarkoituksena on kaunistella tulosta.
Tarkennus on kuitenkin paikallaan. Suuren volyymin tasaisen menekin ennustamiseen ei kannata käyttää analyytikoiden työaikaa tai kallista laskentatehoa, jos kysyntä toistaa itseään vuodesta toiseen ja tilauksia tulee jatkuvasti. Tällöin tasainen menekki on turvallinen oletus, ja toimitusketjua voidaan ohjata suoraviivaisesti imuohjauksella: kysynnän mukaisella tuotannolla tai yksinkertaisilla varaston täydennyssäännöillä.
Kysynnän suunnittelun kehityshankkeissa kannattaa kysyä yksi olennainen kysymys: miten vakaaseen perusvirtaan on yhdistetty poikkeamat? Onko kausivaihtelu, kampanjat ja tiedossa olevat asiakastapahtumat mallinnettu systemaattisesti? Jos ei, uusi työkalu ja parempi malli voivat auttaa aidosti. Itsestään selvän peruskuorman hieman tarkempaan ennustamiseen on turha investoida.
Sama kysymys kannattaa esittää toimituspuolella: miten tuotannon ja alihankinnan rajoitteet ja poikkeamat on huomioitu? Onko tuotannon pullonkaulat, kriittisten toimittajien kapasiteettirajat, huoltokatkot ja toimitushäiriöt mallinnettu skenaarioiksi? Jos kyky mallintaa kapasiteettirajoitteita ja ratkaista pullonkauloja puuttuu, edistyneempi suunnittelutyökalu voi maksaa itsensä nopeasti takaisin. Perusrutiinin hallintaan uutta järjestelmää ei kuitenkaan kannata ostaa. Se on kuin lähtisi tankilla kylätappeluun.
Bram Desmetin service–cost–cash-kolmio tekee ennustamisen rajoista johdon kysymyksen. Toimituskykyä, kustannuksia ja käyttöpääomaa ei voi optimoida samanaikaisesti, vaan niiden väliset vaihtokaupat on tehtävä tietoisesti. Kun ennustetarkkuuden raja tulee vastaan, epävarmuus maksetaan joka tapauksessa joko varastona, joustavana kapasiteettina tai menetettynä myyntinä. Yhtä kolmesta ei voi välttää. Johdon tehtävä on päättää, missä muodossa kustannus hyväksytään.
Korkean katteen tai liiketoimintakriittisten tuotteiden paikallinen varastopuskuri voi olla taloudellisesti täysin perusteltu ratkaisu. Tällöin yhdenkin kaupan menettäminen saattaa tulla kalliimmaksi kuin tuotteen pitäminen hyllyssä. Ratkaiseva kysymys kuuluukin, kumpi maksaa liiketoiminnalle enemmän: ylimääräinen varasto vai menetetty myynti? Kun toimituspuutteiden taloudelliset vaikutukset ylittävät varastoinnin kustannukset, toimituskykyä kannattaa suojella suuremmalla paikallisella puskurilla. Sama laskuharjoitus on syytä tehdä kiiretoimitusten ja lentorahtien osalta. Näissä tilanteissa toimitusketjun optimointi ei perustu tarkimpaan mahdolliseen ennusteeseen, vaan taloudellisesti järkevimpään kokonaisratkaisuun ja liiketoiminnan tuloksen maksimointiin.
Ennustetarkkuuden tavoittelemisen sijaan kannattaa erottaa, mikä osa kysynnästä on aidosti ennustettavissa ja mikä ei. Sen jälkeen päätetään, mitä ohjataan imuohjauksella, mitä suojataan varastopuskureilla ja missä tarvitaan joustavaa omaa tai alihankintakapasiteettia sekä yhteisesti sovittuja pelisääntöjä.
Pienempi varasto ei aina ole parempi varasto. Korkean katteen tai liiketoimintakriittisten tuotteiden toimituspuutteiden taloudellinen vaikutus voi olla suurempi kuin varastoon sitoutuneen pääoman kustannus. Siksi varastonhallinnan ensisijaisena tavoitteena ei tulisi olla käyttöpääoman minimointi, vaan liiketoiminnan kokonaistuloksen optimointi.
Varautuminen on suunnittelupäätös, ei reagointia
Kaikki suunnittelu perustuu oletuksiin tulevasta. Hyvän ja huonon suunnittelun ero ei ole siinä, kuinka moni skenaario toteutuu, vaan siinä, kuinka hyvin mahdollisiin poikkeamiin on varauduttu etukäteen.
Neljä käytännön esimerkkiä näyttävät, miten varautuminen muutetaan etukäteen tehdyiksi päätöksiksi.
Tuotannon prioriteetin siirto.
Tuotanto keskittyi aiemmin volyymituotteisiin. Prioriteetti siirrettiin tilaustuotteisiin, ja volyymituotteiden varastoja alettiin täydentää kysynnän mukaan. Logiikka oli yksinkertainen: volyymituote kestää varastoinnin, asiakkaan tilaustuote taas ei odota. Kapasiteetti kohdennettiin sinne, missä joustoa oli vähiten.
Tuotannon jokerivuoro.
Yhtiön tuotantosuunnitelma oli aiemmin kiinteä eikä joustanut. Viikon loppuun päätettiin jättää vapaa ”tuotantoslotti” kiireellisille tarpeille. Muu suunnitelma voitiin jäädyttää, koska jousto oli rakennettu nyt sen sisään. Vapaa kapasiteetti oli käytettävissä kaiken aikaa riippumatta siitä, osattiinko tarve ennustaa etukäteen.
Tuotevalikoiman ohjaus.
Yhtiö kasvatti aiemmin valikoimaa vuosittain ilman selkeää tapaa poistaa vanhoja tuotteita. Tuotemäärä ja varastoon sitoutunut pääoma kasvoivat. Yritys jakoi tuotteet varasto- ja tilaustuotteisiin, määritti niille selkeät ohjausmallit ja parametrit sekä siirsi osan aiemmin varastoiduista tuotteista tilaustuotteiksi. Epävarmaa kysyntää ei enää palveltukaan kalliilla paikallisella varastolla. Varaston arvo laski yli 30 % ja tuotesaatavuus parani. Yhtiöllä oli nyt rahaa kassassa merkittävästi aiempia vuosia enemmän.
Varastoinnin painopisteen muutos.
Yhtiö varastoi raaka-aineita, puolivalmisteita ja lopputuotteita läpi tuotantoketjun. Tämä sitoi pääomaa ja vaikeutti poikkeamien havaitsemista. Tuotannon eri vaiheille määritettiin tavoitetasot, ohjausarvot ja seurantamittarit, ja varastoinnin painopistettä siirrettiin raaka-aineista ja lopputuotteista puolivalmisteisiin. Kysynnän vaihteluun pystyttiin näin vastaamaan nopeammin. Ensimmäisen vuoden aikana lopputuotevaraston arvo laski yli 20 %, tuotantoketjun läpinäkyvyys parani ja manuaalinen Excel-työ väheni.
Yksikään näistä ratkaisuista ei paranna ennustetarkkuutta. Silti jokainen parantaa toimituskykyä tai vapauttaa pääomaa. Johtopäätös on selvä: epävarmuutta ei hallita vain älykkäämmällä algoritmilla, vaan paremmilla pelisäännöillä ja toimivammalla rakenteella.
Tässä näkökulma muuttuu. Kyse ei ole enää vain yksittäisen tuotteen kysynnän ennustamisesta, vaan koko ketjun kapasiteetin ohjaamisesta. Kysymys ei ole ainoastaan siitä, mitä myymme, vaan siitä, mihin pystymme reagoimaan.
Johdon kannattaa kysyä suunnitteluorganisaatiolta kaksi asiaa: kuinka nopeasti pystymme vastaamaan viime hetken muutokseen, ja mitä tämä valmius maksaa?
Skenaariot on päätettävä ennen kuin alkaa sattua
Varautuminen ei ole abstrakti tavoite, vaan joukko etukäteen sovittuja päätöksiä. Toimitusketjuissa toistuvat usein samat neljä tilannetta: kysyntä ylittää tai alittaa suunnitelman, hankinnat ylittävät kysynnän tai tulee toimitusviiveitä tai häiriöitä. Ratkaiseva kysymys on, onko toimintamalli sovittu ennen kuin poikkeama toteutuu.
Kysynnän ylitys. Sovitaan etukäteen, mitä varastoja pidetään, kenelle ne on korvamerkitty ja millä perusteella niukkuutta jaetaan asiakkaiden kesken. Ilman valmista allokointisääntöä päätös tehdään paineessa, jolloin tärkein asiakas ei välttämättä saa tavaraa ensimmäisenä.
Kysynnän alitus. Sovitaan etukäteen, miten mahdollinen ylivarasto hoidetaan: kenelle tuotteita voidaan myydä, missä kanavassa ja kuinka paljon hinnassa joustetaan. Päätöstä ei kannata jättää viime hetkeen, kun tuotteet ovat jo vanhentumassa ja riski alaskirjauksesta on käsillä.
Hankinnat ylittävät kysynnän. Sovitaan etukäteen jarrutusmekanismit toimittajasopimuksiin ja yhteistyöhön. Tällöin voidaan tehdä muutoksia, kun kysyntä heikkenee ja pitkän toimitusajan ostoeriä saapuu edelleen. Riski korostuu maakohtaisilla organisaatioilla, jotka joutuvat tilaamaan globaaleilta toimittajilta paikalliseen kysyntää nähden liian suuria eriä. Toimittajien kanssa sovitaan toimituserien joustosta, lykkäysehdoista, tilausten muutoksista ja tuotteiden vaiheittaisesta kotiuttamisesta. Näin voidaan välttää se, että vastaanottolaituri täyttyy ja varasto sitoo turhaan käyttöpääomaa.
Toimitusviiveet ja häiriöt. Sovitaan etukäteen, miten toimitaan, jos päätoimittaja myöhästyy tai toimitus jää vajaaksi. Päätetään vaihtoehtoinen hankintakanava ja kriittisten materiaalien allokointi omassa tuotannossa ennen häiriötä. Muuten osia etsitään spot-markkinoilta vasta silloin, kun tuotantolinja jo seisoo.
Jos organisaatio reagoi hitaasti, yksittäiset poikkeamat alkavat toistua ja muuttuvat pysyväksi liiketoimintaongelmaksi. Kroonisuus on tässä olennainen sana: ongelmasta kasvaa pysyvä tila, ja työaika kuluu tuloksenteon sijasta jatkuvaan paikkailuun ja selittämiseen. Taloudelliset seuraukset ovat suorat. Ylivarasto sitoo käyttöpääomaa ja kasvattaa alaskirjausriskiä, kun taas toimituspuutteet vähentävät laskutusta ja vähentävät asiakastyytyväisyyttä. Lopulta vaikutukset näkyvät viivan alla: EBITDAssa ja kassavirrassa.
Gartner nosti vuoden 2024 arviossaan skenaarioiden hallinnan ja prosessinhallinnan suunnitteluratkaisujen keskeisiksi erottaviksi kyvykkyyksiksi. Samassa yhteydessä valtaosan yrityksistä arvioitiin olevan suunnittelukypsyydeltään matalalla tai keskitasolla. Tarve on tunnistettu, mutta käytännön kyvykkyys laahaa perässä.
Yksi luku ei enää riitä
Myynti, tuotanto, osto ja talous vetävät usein eri suuntiin, eikä se ole sattumaa. Ristiriita johtuu usein organisaation syvälle juurtuneista toimintatavoista, sekä miten toimintoja mitataan.
- Myynti hakee kasvua ja tuotteiden saatavuutta
- Tuotanto tehokkuutta pitkillä sarjoilla
- Osto alhaisempaa hintaa suuremmilla erillä
- Talous pienempää sitoutunutta pääomaa.
Jokainen tavoite on yksin perusteltu, mutta ilman yhteistä ohjausta ne usein törmäävät toisiinsa ja syövät yrityksen tehokkuuden ja tuloksen.
Tämä selittää, miksi ennusteesta tulee helposti kätevä syntipukki. Jokainen toiminto tarkastelee ongelmaa omien tavoitteidensa kautta ja etsii juurisyytä oman vastuualueensa ulkopuolelta. Tällöin ennuste on helppo kohde, koska kukaan ei omista sitä yksin. Silloin ennustetta syytetään ongelmista, jotka syntyvät todellisuudessa ristiriitaisista tavoitteista tai puuttuvista pelisäännöistä, eivät välttämättä ennustamisessa lainkaan.
”One number” ei tarkoita vain yhtä lukua, vaan kykyä tehdä päätöksiä samalta pohjalta. Se edellyttää, että toimintojen väliset, usein ristiriitaiset tavoitteet nostetaan pöydälle ja niitä koskevat valinnat ratkaistaan yhdessä. Yhteinen luku ei kuitenkaan yksin riitä, koska toimintaympäristö muuttuu usein suunnitelmaa nopeammin. Sen rinnalle tarvitaan sovittuja reagointimalleja: mitä teemme, jos kysyntä, saatavuus tai kapasiteetti pettää? Näiden päätösten teko kuuluu johdon tehtävälistalle. Suunnittelija ei voi yksin sovittaa yhteen mittareita ja ratkoa konflikteja, jotka ohjaavat organisaatiota eri suuntiin.
Siksi S&OP-kehitys kannattaa aloittaa prosessi- ja skenaariovalmiudesta, ei työkalusta. Teknologiavalmius tarkistetaan hankkeissa rutiininomaisesti ja datavalmiudetkin yhä useammin on, mutta prosessivalmius jää usein arvioimatta. Ennen työkalun tekoa olisi hyvä tietää, mitä päätöksiä prosessissa tehdään, ketkä sen omistavat ja miten poikkeamissa toimitaan. Epäselvä prosessi ei selkeydy digitalisoinnilla, jos sen suunnitteluun ei panosteta riittävästi.
Ennen kuin suunnittelutyökalun hankintaa, kannattaa varmistaa ensin yhteiset pelisäännöt ja se, että jokaiselle keskeisellä päätökselle on määritetty omistaja, tavoite, sovittu aikaikkuna ja toimintamalli. Vasta sen jälkeen voidaan arvioida, mitä teknologian pitää tukea tai automatisoida. Ilman kunnon perustaa paraskin järjestelmä tuottaa vain paremmin muotoiltuja raportteja ilman vaikutuksia päätöksentekoon.
Ennen seuraavaa työkaluinvestointia
Yritys ei häviä kilpailua siksi, että ennuste oli 5 % väärässä. Yritys häviää usein kilpailua siksi, että se reagoi muutoksiin kilpailijoita hitaammin. Siten johdon kannattaa seuraavan työkaluhankinnan yhteydessä arvioida sen vaikuttavuutta: parantaako kehityshanke päätöksentekoa, ohjauskykyä ja reagointinopeutta vai tuottaako se ainoastaan tarkempia numeroita?
Jos kysyntä ylittäisi suunnitelman ensi kuussa 20 prosentilla, tiedätkö jo nyt,
- mistä lisäkapasiteetti tai varasto otetaan
- keneltä se on pois
- miten niukkuus jaetaan asiakkaille
- kuka päätöksen tekee
Jos vastaus on ei, ongelma ei ole ennusteessa.
Johtopäätökset
Ennustetarkkuudella on kysynnän vaihtelun asettama katto. Kun raja tulee vastaan, johtamisen painopiste on siirrettävä mallin hienosäädöstä varautumiseen ja reagointikykyyn. Mallin vaihtaminen ei enää ratkaise ongelmaa.
Varautuminen on suunnittelupäätös. Varastopuskureista, varasuunnitelmista ja joustavasta kapasiteetista päätetään etukäteen sen perusteella mitä yritys haluaa suojata ja mistä se on valmis joustamaan. Muuten päätökset tehdään myöhässä ja vasta paineen alla.
Reagointikyky on mitattava suure. Johdon kannattaa seurata kahta viivettä: aikaa muutoksen havaitsemisesta päätökseen ja päätöksestä toimeenpanoon. Ne kertovat organisaation suorituskyvystä enemmän kuin yksittäinen ennustetarkkuusprosentti.
S&OP on johtamisrytmi, ei raportointikokous eikä suunnittelutyökalu. Sen laatua voi arvioida sillä, syntyykö kokouksessa selkeitä päätöksiä, joilla on omistaja, sovittu toteutusaika ja viedäänkö päätökset käytäntöön.
Teknologia on väline, ei päämäärä. Sen arvo syntyy vasta, kun prosessi, päätökset ja vastuut ovat kunnossa. Johdon tehtävä on määrittää ensin, mitä teknologian pitää tukea ja mitä sillä kannattaa automatisoida. Nyt AI-hypessä tämä unohtuu helposti.
Epävarmuutta ei hallita yhdellä paremmalla luvulla. Se ratkaistaan etukäteen tehdyillä valinnoilla, reagointikyvyllä ja päätösten toimeenpanolla.
Usein kysytyt kysymykset
Kokosimme yhteen yleisimmät kysymykset S&OP:sta, ennustamisesta, varautumisesta ja suunnittelun kehittämisestä.
Mitä S&OP tarkoittaa käytännössä?
S&OP on hallittu ja toistettava suunnitteluprosessi, jolla on nimetyt omistajat, sovitut roolit ja mittarit. Se sovittaa yhteen myynnin, tuotannon, oston ja talouden näkemyksen. Käytännön mittari sen laadulle on yksinkertainen: kuinka monta päätöstä S&OP-kokouksessa syntyy.
Tarvitaanko onnistuneeseen S&OP:hen täydellinen ennuste?
Ei. Ennustetarkkuudella on kysynnän hajonnan asettama katto, jota ei ylitetä paremmalla mallilla. Menestyvät yritykset eivät erotu ennustetarkkuudella vaan kyvyllä arvioida vaihtoehtoja, päättää nopeasti ja reagoida muutokseen.
Mikä on hyvä ennustetarkkuuden taso?
Kysymykseen ei ole yleispätevää vastausta, koska saavutettava taso riippuu kysynnän vaihtelusta, tarkastelutasosta ja aikaikkunasta. Nyrkkisääntö: mitä suurempi vaihtelukerroin, sitä matalampi katto. Korkean vaihtelun nimikkeillä 80 prosentin tavoite on matemaattisesti mahdoton.
Mitä ennustetarkkuus oikeasti tarkoittaa?
Ennustetarkkuusluku on merkityksetön ilman kontekstia: aggregaatiotaso, aikaikkuna ja volyymi vaikuttavat siihen ratkaisevasti. Sama data tuottaa hyvin erilaisen tarkkuusluvun SKU-tasolla ja tuoteperhetasolla. Eri toimialojen lukuja ei voi verrata keskenään.
Mitä eroa on S&OP:llä ja IBP:llä?
S&OP tarkastelee tyypillisesti 6–24 kuukauden aikajännettä volyymitasolla ja tasapainottaa kysyntää ja tarjontaa. IBP laajentaa saman 24–36 kuukauteen ja integroi volyymin ja rahan: liikevaihdon, katteen ja EBITDAn. IBP:ssä talous usein johtaa prosessia.
Mistä S&OP-kehitys kannattaa aloittaa?
Prosessivalmiudesta, ei työkalusta. Käytännössä: nimetään omistajat, sovitaan päätöksentekorytmi ja päätetään kaksi skenaariota etukäteen — miten toimitaan kysynnän ylittyessä ja miten sen alittuessa. Epäselvän prosessin automatisointi monistaa epäselvyyden.
Onko ongelmanne ennusteessa vai varautumisessa?
Moni yritys investoi ennusteisiin, vaikka suurin kehitystarve on päätöksenteossa, prosesseissa, kapasiteetissa tai toimitusketjun reagointikyvyssä.
Käydään yhdessä läpi, missä toimitusketjunne kriittisimmät riskit ja pullonkaulat ovat, miten ne vaikuttavat liiketoimintaanne ja miten niihin kannattaa varautua.
Varaa keskusteluaika→Lue seuraavaksi
Tommi Hyyrynen, CEO, Lanttu.io
Jouko Laakso, Schedio Oy, Senior Consultant / CEO
Lähteet
- Measuring Forecast Accuracy — The Complete Guide. Ennustetarkkuuteen vaikuttavat volyymi, ennustehorisontti ja liiketoiminnan vakaus; ennustaminen on väline, ei päämäärä. Measuring forecast accuracy, Relex Solutions
- Institute of Business Forecasting (IBF), Coefficient of Variation (COV) — kun vaihtelukerroin ylittää 1,0, kysynnän vaihtelu on niin suurta, ettei tilastollisia menetelmiä tulisi soveltaa ilman erillistä tarkastelua. Vastaavia luokittelurajoja käytetään myös XYZ-analyysissä (0,5 / 1,0) ja Syntetos–Boylan–Croston-luokittelussa (CV² = 0,49), Journal of the Operational Research Society 56, 2005. https://ibf.org/knowledge/glossary/cov-52
- Desmet, Bram: Supply Chain Strategy and Financial Metrics. The Supply Chain Triangle of Service, Cost and Cash (Kogan Page, 2018). https://bramdesmet.com/supply-chain-triangle/
- Gartner: Critical Capabilities for Supply Chain Planning Solutions, 29.4.2024 — skenaarioiden hallinta ja prosessinhallinta erottavimpina kyvykkyyksinä; valtaosa yrityksistä matalalla tai keskitasoisella suunnittelukypsyydellä. https://www.gartner.com/en/documents/5392265
Huomautus lukujen käytöstä
MAPE, WMAPE ja bias mittaavat eri asioita eri aggregaatiotasoilla. Ennustetarkkuuden ylärajaa koskevat luvut ovat matemaattisesti johdettuja, eivät empiirisiä toimialahavaintoja.